Yleisurheilun Motonet GP -sarjan jokaisessa osakilpailussa palkitaan kesällä yleisön kotimainen suosikkiurheilija. Palkintona on 1000 euron shekki. Suosikkiaan yleisö äänestää Ylen nettisivuilla.
– Minun mielestäni tämä on hauska idea. Se saa katsojat varmasti kiinnostumaan vielä enemmän urheilijoiden persoonista eikä vain tuloksista, sanoo pika-aituri Nooralotta Neziri. – Minulle Motonet GP on olympiavuonnakin kesän tärkeimpiä kisoja. Odotan taas kovia otatuksia pika-aitureiden kesken. Kuuden kilpailun GP-sarja alkaa kesäkuun 2. päivä Jyväskylästä, ja jatkuu Espoossa, Kuortaneella, Joensuussa ja Lapinlahdella. Sarjan päätöskilpailu on elokuussa Lahdessa. – Suosikkiurheilijan yleisöäänestys tapahtuu Ylen nettisivuilta. Sieltä löytyy ennen kunkin kilpailun alkua parinkymmenen kilpailussa mukana olevan urheilijan nimilista, jota voi kilpailun aikana äänestää, kertoo Motonet GP -sarjan koordinaattori Tuomo Lehtinen. – Äänen voi antaa myös listan ulkopuolella oleville urheilijoille. Äänestysaikaa on GP-kilpailun keston verran. Tulokset julkistetaan kilpailun tv-lähetyksen lopussa. Ylen vastaava tuottaja Jouko Jarva sanoo, että GP-sarjan katsojaäänestys on yksi esimerkki vuorovaikuttamisesta, jota Yle haluaa. – Tavoittelemme sitä, että lähetyksiä seuraavat ovat läsnä kisatapahtumissa, ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa sekä jännittää omien suosikkiurheilijoidensa puolesta, Jarva sanoo. Naisten pika-aidat suosituin A-laji Lahtea lukuun ottamatta Motonet GP:n kilpailut ovat päättäneet niin sanotut A-lajit, joiden voittaja kuittaa 1000 euroa. Palkintorahaa jaetaan A-lajien viidelle parhaalle yhteensä 2500 euroa. Jyväskylässä (2.6.) A-lajit ovat naisten 100 metrin aitajuoksu ja miesten 110 metrin aitajuoksu. Espoossa (10.6.) A-lajit ovat miesten moukarinheitto ja naisten 100 metrin aitajuoksu. Kuortaneella (26.6.) miesten päälajit ovat 1500 metriä, keihäänheitto ja pituushyppy sekä naisilla 100 metrin aitajuoksu, korkeushyppy ja seiväshyppy. – Kuortane on myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton Continental Tourin pronssisarjan osakilpailu. Siksi siellä palkintorahat ja päälajien määrä poikkeavat muista GP-kilpailuista, Lehtinen sanoo. Joensuussa (14.7.), A-lajit ovat miesten 3000 metriä ja naisten 100 metrin aitajuoksu. Lapinlahdella (17.7.) A-lajit ovat miesten moukarinheitto ja naisten 100 metrin aitajuoksu. – Lahden Motonet GP-kilpailun (19.8.) A-lajit päätetään myöhemmin, Lehtinen kertoo. Olympiatulosten tavoittelu ryydittää alkukesää Lehtinen odottaa, että viime kesänä alkanut ja hallikaudella jatkunut yleisurheilun kotimaisen tulostason nousu näkyy Motonet GP -sarjan kilpailuissa. – Olympialaisten tulosrajojen ja rankingpisteiden tavoittelu tuo erityismausteensa Jyväskylän, Espoon ja Kuortaneen kisoihin. Ne kilpaillaan ennen kuin Tokion olympiakisojen tulostenteon takaraja umpeutuu 29. kesäkuuta, Lehtinen sanoo. – Uskon, että ennätykset ropisevat heinäkuussa, kun Joensuussa ja Lapinlahdella viritellään olympiakuntoa. Sarjan päättävässä Lahden kilpailussa elokuussa haetaan asetelmia Tampereen Kalevan kisoihin.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
March 2025
Kategoriat |