Kiinalaisten keihäsvalmentajana toimiva ex-maailmanmestari Kimmo Kinnunen tuo naisten keihään maailmantilastossa neljäntenä tuloksella 65,80 olevan Liu Shiyingin juhannuksena Kuortaneelle.
Viime vuonna ennätyksensä 67,12 repäissyt 25-vuotias kiinalainen on tällä kaudella puhkaissut neljä kertaa 60 metrin rajan. Kuortane Gamesin manageri Tero Heiska kertoi, että osanottonsa on varmistanut myös Kinnusen henkilökohtaisessa valmennuksessa oleva Latvian 26-vuotias Lina Muze. - Muze sijoittui kuukausi sitten Shanghaissa käydyssä Timanttiliigan kilpailussa hienosti toiseksi omalla ennätyksellään 64,87 ja on sillä maailmantilastossa kuudentena, tiesi Mikkola. Voiton viemiseksi Kiinaan tai Latviaan on heitettävä pitkälle. Vastassa on kolme vuotta sitten 67,11 heittänyt Puolan 22-vuotias Maria Andrejczyk. - Norjalaisen Trine Hattestadin parikymmentä vuotta sitten nakkaama kenttäennätys 65,49 on ilman muuta vaarassa rikkoutua, vihjaa Heiska. Yli 60 metrin naisia ovat myös Islannin Asdis Hjalmarsdottir, Ruotsin Sofi Flink ja SSU:n Jenni Kangas, joka näin avannee kotimaisen kilpailukautensa. - Jenni on 99 prosentin todennäköisyydellä mukana, kertoi kotimaisten urheilijoiden hankinnasta vastaava Heikki Savela. Kun Kangas ilmestyy heittopaikalle, lienee Heidi Nokelaisen nimissä oleva kauden kotimainen kärkitulos 58,55 seinäjokelaisen käsissä.
1 Comment
|
Arkisto
March 2025
Kategoriat |