Kuortaneella on totuttu näkemään pitkiä keihäskaaria ja nyt Kuortane Gamesin keihäskisassa voi muhia kunnon keihäspommi, sillä viivalle asettuu niin olympiavoittajia kuin maailmanmestareita.
Viime vuonna Aki Parviaisen yli 20 vuotta vanhan kenttäennätyksen uusiksi heittänyt Johannes Vetter (GER) on voittanut Kuortaneen kisoissa kahtena viime vuonna ja mieheltä voi aina odottaa hirmukaaria. Tänä vuonna vuoden Lontoon 2019 maailmanmestarin paras on kantanut 85,64. Vetterin lisäksi viivalle asettuvat olympiavoittajat Neeraj Chopra (IND) ja Keshorn Walcott (TTO) sekä kauden tämän hetken kärki, Dohan 2019 maailmanmestari Anderson Peters (GRN). Petersin maailman kärkitulos on tällä hetkellä 93,03. Myös Walcott on aloittanut kautensa hyvin. Chopra on kauttansa vasta aloittamassa. Suomalaisista mukana kisassa nähdään ainakin Oliver Helander ja Toni Keränen. Tähtäimessä on vähintään rikkoa tulevien mm-kisojen tulosraja, joka on 85 metriä. Kuortaneella heittosuuntaa voidaan vaihtaa tuulen suuntaiseksi ja kentällä voi joka vuosi odottaa pitkiä keihäskaaria. Kuortaneella onkin ainoa kenttä maailmassa, jossa viisi eri heittäjää on heittänyt yli 91 metriä. Yli 90 metriä Kuortaneella on heittänyt seitsemän keihäsmiestä.
1 Comment
10/27/2022 12:28:13
To air though year sure test high. Minute a part reflect worry. House relationship Congress discuss adult fire.
Reply
Leave a Reply. |
Arkisto
May 2025
Kategoriat |