![]() Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa ja ProPrint lahjoittivat lippalakit MotonetGP Kuortane -Kuortane Gamesin vapaaehtoisille Juhannuslauantaina 22.6.24 Kuortaneen yleisurheilukenttä toimii huippu-urheilunäyttämönä, kun Kuortane Games palaa perinteiseen ajankohtaan. Kotimaiset ja ulkomaiset huiput saapuvat Kuortaneelle tekemään kovia tuloksia ja osa myös keräämään arvokkaita ranking pisteitä ennen Pariisin olympialaisia. Urheilijat ovat kilpailujen ehdottomia päätähtiä, mutta kilpailujen takana on yksi tärkeä ryhmä, joka usein jää huomiotta. Jokaisen kilpailun takana on runsaslukuinen vapaaehtoisten joukko, joita ilman tapahtumien järjestäminen olisi mahdotonta. Vapaaehtoisten haku Kuortane Gamesiin on käynnistynyt ja tulevanakin kesänä päästään nauttimaan hienosta urheilutapahtumasta näiden lukuisten auttavien käsien mahdollistamana. - Kilpailujen toimihenkilöt ovat jo aloittaneet omien tiimien kokoamisen. Tämän lisäksi meillä on jatkuva vapaaehtoisen haku käynnissä nettisivujemme kautta ja myös tätä kanavaa pitkin on löytynyt tekijöitä ensi kesälle, kertoo Kuortane Gamesin pääsihteeri Tanja Hietikko. Eepee on yksi Kuortane Gamesin pitkäaikaisimmista kumppaneista. Eepee on ollut mukana tukemassa tapahtumaa lähes 30 vuoden ajan. Pitkä historia saa jatkoa myös tulevana kesänä. Eepee yhdessä painokeskus ProPrintin kanssa haluavat omalta osaltaan kiittää vapaaehtoisia. Tuula Rajala (Eepee) sekä Jaana Saarikoski (ProPrint) lahjoittivat ensi kesän kilpailuja varten lippalakit vapaaehtoisille. Kilpailun puheenjohtaja Heikki Savela sekä pääsihteeri Tanja Hietikko ottivat lahjoituksen kiitollisina vastaan. - Vapaaehtoiset ovat kilpailujen elinehto ja meille on tärkeää, että myös heistä huolehditaan, kertoo Tuula Rajala. - Haluamme olla mukana osoittamassa tukemme kisoille sekä erityisesti vapaaehtoisille, jatkaa Jaana Saarikoski.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
May 2025
Kategoriat |